Tuntuu ihan just tuolta, että olisi jonkun hampaissa ja yrittäisi epätoivoisesti päästä pois. Sitä niin odotti viime vuonna, että ei korona enää ensi vuonna ole voimissaan, mutta toisin kävi. Nyt on oikein koronaraketti lähtenyt liitoon uuden variantin myötä. Joka päivä saa odotella kenen vuoro on tänään saada tartunta. Jo kaupassa käydessäkin alkaa kyräillä hyllyjen välissä, ettei vaan mene liian lähelle ketään, jos vaikka sattuu olemaan korona jollain tai eihän sitä tiedä, jos itse sitä oireettomana levittää. Tämä variantti tarttuu niin herkästi.
Luin ohjeistuksen mitä voi tehdä kotona, kun ei voi lähteä oikein mihinkään korona-aikaan. Voi lukea kirjaa, siivota, järjestellä kaappeja, kuunnella podcasteja, koota palapeliä, pitää päiväkirjaa, kirjoittaa blogia, soittaa pianoa, opiskella kieliä, meditoida, jumpata, hiihtää, leipoa, laittaa ruokaa, olla Teamsin kautta yhteydessä ystäviin, kutoa eli kyllä tekemistä löytyy. Jos siis et keksi mitään niin valitse tuosta listasta. Eri asia on mitä haluaa tehdä. Ruokaa on tullut laitettua, leivottua, luettua, jumpattua ja vaikka mitä.
Onneksi ulos sentään pääsee. Kun lähtee metsään kävelemään unohtuu koronan olemassa olo ihan tyystin. Luonto järjestää sellaisia elämyksiä, että teatterikin kalpenee. Nyt varsinkin lumen myötä on luonnon kauneus huipussaan. Voi vain kävellä ja antaa silmän levätä lumisissa puissa ja maisemissa. Onneksi puut eivät sairastu koronaan ja kuihdu pois.
Mitä kaipaan koronan aikaan? En sen ihmeempää kuin, että saisi vain elää normaalisti ilman mitään sen kummempaa tekemistä, mutta ilman koronaa. Mitään muuta en odota tai halua. Jospas joku päivä elämä taas muuttuisi raiteilleen ja saisimme vapaasti kävellä kaupassa tai istua kahvilassa. Tehdä kaikkea sitä mitä kuuluu normaaliin elämään.
