Graafikkona koen erittäin tärkeäksi asiakkaan kuuntelemisen. En tee logoa itselleni vaan asiakkaan yritykselle. Olen tehnyt pitkään mainoksia monenlaisiin medioihin. Opin aikoinaan kuinka tärkeää on kaikessa suunnittelussa asiakkaan kuuntelu, teen sitten logon, nettisivuja, printtimainoksen tai muuta materiaalia. Jokainen yrittäjä on itse oman alansa paras asiantuntija. Usein yrittäjillä on hyviä ideoita. Hyödyntämällä hänen ajatuksiaan ja ideoitaan sekä omaa osaamistani syntyy asiakkaalle paras mahdollinen lopputulos.
Millainen on hyvä logo? En tiedä onko tähän yhtä oikeaa vastausta. Toimiva ja hyvin mielenjäävä logo on yleensä yksinkertainen, persoonallinen ja selkeä. Se kannattaa suunnitella vektorigrafiikkaan perustuvalla piirto-ohjelmalla, esimerkiksi Illustratorilla. Silloin logoa on helppo suurentaa ja pienentää ilman että sen laatu kärsii. Logosta tarvitaan myös kuvatiedostot, joita voi käyttää nettisivuilla ja somessa. Usein niitä tarvitaan myös erilaisiin muihin yrityksen materiaaleihin kuten Word-pohjiin ja Powerpoint-esityksiin. Logon käyttö on siis hyvin monipuolista, ja alusta lähtien on mietittävä sen toimivuus erilaisissa materiaaleissa.
Logojen suunnittelu on aina mielenkiintoista työtä. Toisinaan näen silmissäni asiakkaan logon heti ensimmäisessä tapaamisessa. Tulee vain tunne, että sellainen siitä on tehtävä. Toisinaan teen erilaisia versioita, joista sitten valitsen toimivimmat asiakkaan nähtäville. Parasta on, kun logosta tulee sellainen että se jää mieleen.